Asiakaskertomuksia

”5/5 Ei ole SPA hierontaa. Suosittelen.”

Tyytyväinen asiakas saa minutkin voimaan hyvin.

Olen liikkunut melkein koko ikäni ja teen fyysistä työtä. Kädet ylhäällä jatkuvasti sekä tikkailla kiipeily ja erilaiset huonot asennot raskaine työkaluineen tekevät koko kropasta aika lailla selvää. Johanna osaa kuitenkin keskittyä kriittisimpiin kohtiin jotka helpottavat koko kropan rentoutumista. Käydessäni aktiivisesti hieronnassa eivät pitkäaikaisetkaan vaivat aiheuta ongelmia enää ja olen huomannut liikkuvani kevyemmin kuin ennen Johannalla käyntiä.

Risto, 27

sähköasentaja

Työskentelen märkä- ja jauhemaalarina joten kädet ja selkä on koetuksella kun pitää olla milloin missäkin asennossa.  Lisäksi kroppa joutuu rasitukselle kun nostamme maalausradalle raskaitakin taakkoja.  Ilman Johannaa olisi paikat paukkuneet rikki aikaa sitten.  Lisäksi Johanna sai selkäkipuni pois joka johtui takavuosien autokolarista. Säännöllisillä käynneillä Johannan luona estän tulevatkin lihasrikot.

Juha, 43

teollisuusmaalari

Työskentelen varastossa kävellen koko päivän ja kantaen paketteja 100g-35kg välillä. Tämän lisäksi harrastan potkunyrkkeilyä kansainvälisellä tasolla, joten treenejä on lähes joka päivä. Koska sekä työni että harrastukseni ovat molemmat erittäin fyysisiä, koko kroppaa rasittavia, on kehonhuolto todella tärkeää. Vaikka venyttely ja rullailu ovatkin hyviä keinoja, eivät ne vedä vertoja urheiluhieronnalle. Johanna saa aina kaikista tukkoisimmatkin lihakset auki. Sen lisäksi, että hän auttaa fyysisesti, saa häneltä myös psyykkistä apua hyvien elämänohjeiden kera.

Mirjam, 27

varastotyöntekijä, kilpapotkunyrkkeilijä

Olen pienen lapsen äiti, fysioterapeutti ja entinen kilpaurheilija. Olen reilusti yli kymmenen vuoden ajan treenannut kovaa useita kertoja viikossa. Koko nuoruuteni olen laiminlyönyt kehonhuoltoa koska olen uskonut sen olleen ”turhaa”. Kuitenkin tämä laininlyönti jätti jälkensä ja palautuminen oli huonoa ja vaikutti usein suoraan myös urheilusuorituksiin. Kroppa oli usein tiukka ja kipeä. Valmistuttuani fysioterapeutiksi aloin ymmärtää enemmän aiheesta, mutta käytännön toteutukselle ei tuntunut olevaan aikaa eikä sopivaa hierojaa ollut löytynyt. Alotettuani käymään säännöllisesti Johannalla hieronnassa huomasin käytännössä sen huomattavat vaikutukset. Kroppa tuntui kevyemmältä ja pitkäaikaiset kiputilat olivat hävinneet. Aloitettuani säännölisen hieronnan menestyin myös kilpaurallani paremmin kuin koskaan. Tähän varmasti vaikuttanut moni muukin asia mutta hieronnalla on varmasti ollut osansa! Sittemin minusta on tullut äiti ja Johanna on edelleen ollut osa kehonhuolto rutiineja myös elämäntilanteen muututtua. Oli elämäntilanne tai tarve mikä tahansa on hieronnalla, rentoutumisella ja kehonhuollolla aina paikkansa. Nyt jo usean vuoden hoitosuhteen jälkeen voin todeta että olen enemmän kuin tyytyväinen ja koen, että Johannalle on ollut helppo mennä heti alusta alkaen. Suosittelen lämpimästi!

Piia Haverinen, 31

Entinen kilpapotkunyrkkeilijä, fysioterapeutti

Treenivuosia kuntosalilla on ehtinyt kertyä jo 22, urheiluvammojakin on jonkin verran koettu. Nykyisessä työssä hyvä fyysinen suorituskyky on tärkeää ja säännöllinen lihashuolto on auttanut pysymään vammoista vapaana. Lisäksi syvälle lihaskudokseen kohdistuvat hierontatekniikat ja faskiakäsittely pitävät liikelaajuuteni kunnossa. Suosittelen Johannan hierontaa kaikille kovempaa ja pidempään treenanneille, ei ole todellakaan spa-hierontaa vaan urheiluhierontaa 👍

Jari, 39

fysioterapeutti

Olen tehnyt kliinistä potilastyötä hammashoitoalalla jo 24 vuotta. Se on valtavan raskasta yläkropalle staattisuutensa takia. Nyt opiskelen ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi sekä aloitan kliinisen hypnoterapian opinnot marraskuussa. Usein lukuasento ei ole myöskään paras mahdollinen. Minulla on ollut kipuja niskassa, yläselässä ja oikeassa kädessä jo kauan sekä tuntopuutoksia oikean käden sormissa. Johannan hoitoon ajauduin jouduttuani kuntosalilta sairaalaan rajun päänsäryn seurauksena. Niskani olivat siinä kunnossa, että treeni ei auttanut vaan eskaloi tilanteen erittäin huonoksi. Sitkeän, säännöllisen ja pitkäkestoisen hoidon ansiosta voin jatkaa työni tekemistä hammashoitajana sekä opiskella täysipainoisesti.

Minulla on myös kilpaa aktiivisesti painiva 9- vuotias poika, joka hyötyy valtavasti hieronnasta. Tulevaisuudessa kehonhuollon osuus muuttuu vielä ratkaisevammaksi ja säännöllistä hierontaa tarvitaan varmasti.

Katri Hyytiäinen, 45

hammashoitaja, opiskelija, äiti ja yrittäjä.

Joudun istumaan ja käyttämään läppäriä ja puhelinta pitkin päivää 24/7.

Istumisesta ja venyttelyn vähäisyydestä johtuen paikat on jumissa tasaisen väliajoin.

Johannalta olen saanut apua lihas peräisiin vaivoihin ja siitä tulikin mieleen pitää varata uusi aika asap.

5/5 Ei ole spa hierontaa.

Suosittelen.

Nape Singh, 36

levytuottaja / yrittäjä

Entisenä kilpaurheilijana huomaan, että näin vanhempana aktiiviliikkujana palautuminen urheilusuoritusten jälkeen ei ole samanlaista kuin 30 vuotta sitten. Säännöllinen lihashuolto,venyttelyt, ravinto ja lepo ovat kaikki kaikessa. Työni on pitkälti istumista ja väärä ergonomia näkyvät lähes välittömästi myöskehossani. Johanna on huolehtinut lihashuollostani viimeisten vuosien ajan. Hän myös näkee jos olen laiminlyönyt oman osuuteni.

Virpi, 50

proviisori

Olen sosionomiksi opiskeleva 4 pienen lapsen äiti. Harrastan Vantaa Gymillä voimanostoa . Voimaharjoittelun vuoksi minulla on ajoittain jalkojen lihasten kireyttä ja pienten lasten hoidon vuoksi kärsin usein hartiaseudun kireydestä ja alaselän kivusta. Olen käynyt hieronnassa Super J:n luona ja hieronnan jälkeen alaselän kipu on poissa jo yhden hienontakerran jälkeen ja hartioiden lihakset ovat pehmeät. Olen muutaman kerran kokeillut muualla klassista hierontaa mutta aina olen palannut urheiluhierojan vastaanotolle, sillä urheiluhieronnasta Johannan luona olen saanut parhaan lopputuloksen. Raskaana ollessani sain myös apua selkäkipuihini ja pystyin nauttimaan raskaudesta ilman hartia jumeja ja jomottavaa alaselkää. Hieronnan aikana olemme keskustelleet myös ruokavalio asioista, treenaamisesta ja terveydestä ja rauhassa keskusteleminen on edistänyt myös fyysistä terveyttäni ja tuonut myös ravintoasioihin uusia ulottuvuuksia. Hyvää oloa Super J:n hieronnasta niin lihaksille kuin mielellekin.

Johanna Taipale, 36

Opiskelija, voimaharjoittelija

Urheilu-urani aikana treenimäärät ja treenien intensiteetti oli korkea, lisäksi lajin kuormitus ja iskutus asetti kropan koville – unohtamatta painonvetojen vaikutusta. Omatoiminen kehonhuolto oli uran alkuaikoina huonoissa kantimissa ja hieronnassakin tuli käytyä vain juuri ennen kisoja avaamassa paikkoja. Tuolloin hieronta auttoi vain hetkeksi ja äkkiä oli taas ”normaali tilanne”. Jatkuvasti jotain paikkaa kiristi ja palautuminenkin kärsi. Aloin käydä säännöllisemmin hieronnassa esikoisen syntymän jälkeen ja päädyin Johannan vastaanotolle. Aluksi kävin hieronnassa vauvavuoden imetysjumien takia ja sitten myöhemmin taas urheilusta palautuakseni. Tässä vaiheessa toki omatoiminen huoltava harjoittelukin oli jo isossa roolissa, mutta hieronta oli hyvä lisä etenkin silloin, kun tuntui, ettei jaksa raskaan viikon jälkeen tehdä huoltavaakaan harjoittelua. Säännöllisellä hieronnalla (1-2 x kuukaudessa) oli selkeä vaikutus kehon hyvinvointiin ja palautumiseen erityisesti raskaiden viikkojen jälkeen. Keho oli valmiimpi seuraavan viikon treeneihin, kun kroppaa oli käsitelty.

Camilla Marjamäki, 30

entinen kilpaurheilija, potkunyrkkeilyn Euroopan mestari, fysioterapeutti

Hinnasto:

Someniska kuntoon 45 €

Someniska kuntoon 45 €

kesto 30-45 min

Sisältää yläselän ja niska-hartiaseudun hieronnan.

Käsittely soveltuu erityisen hyvin kaikille somettajille, tietokonenörteille ja toimistorotille.

Duunarin työvälineet kuntoon/Yläkroppa 55 €

Duunarin työvälineet kuntoon/Yläkroppa 55 €

Kesto n. 60 min

Koko selkä, niska-hartiaseutu, kädet sekä rintalihakset.

Käsittely soveltuu erityisen hyvin kaikille duunareille, jotka tekevät töitä käsillään.

 

Jalat 55 €

Jalat 55 €

kesto n. 60 min

 

 

Selkä + jalat 75 €

Selkä + jalat 75 €

kesto n. 90 min

Pienikokoiselle asiakkaalle aika riittää koko kropan käsittelyyn.

Koko kroppa 100€

Koko kroppa 100€

kesto n. 120 min

Käsittely sopii erityisesti isokokoisille miehille, joilla on enemmän lihasvoimaa ja paikat superjumissa.

 

Oma valinta 55 €

Oma valinta 55 €

kesto n. 60 min

 

 

 

Ajanvaraus:

044 217 2992

johanna@superj.fi

SUPER J / Vantaa Gym Club
Hosantie 2
01360 Vantaa

Varaukset puhelimitse, viestillä tai sähköpostilla.
Aukioloajat 9–19 arkisin,
la sopimuksen mukaan 9–14.
Yhteydenotot 9–19

Tilaa lahjakortti

Valitse hoitomuoto – saat laskun sähköpostissa.

12 + 8 =

Maksutapana Mobile pay korttimaksut ja käteinen. Yrityksille verkkolaskutus.
Visa, Mastercard, American express, jcb, China union pay, Discover, Maestro, Visa electron, V pay.
Edenred, Epassi ja Smartum.

Huom! Peruuttamattomasta ajasta perin täyden hinnan. Aikojen peruutukset/muutokset tulee tehdä 24 h ennen ajan alkamista.